Oma ”amisurani” alkoi jo kuusitoistavuotiaana vuonna 1978 muuttaessani Lapinlahdelta Jyväskylään Keski-Suomen Keskusammattikouluun (kutsuttiin Kakolaksi) opiskelemaan kuvanvalmistajaksi. Keskiarvo olisi riittänyt ja paikka lukioon olisi ollut varmistettu, mutta edesmenneen opinto-ohjaajaisäni kannustavin neuvoin valitsin kuitenkin amiskan.
Alan valintaan vaikuttivat myös hänen opit: varma työllisyys ja hyvä palkkataso. Kirjapainoala eli tuolloin kulta-aikaa ja Suomen vanhin ammattiliitto Kirjaltajat olivat pitäneet huolen – jälkeenpäin ajatellen liiankin hyvistä – eduista.
Mikkelissä kulttuurikisojen lavalla
Keski-Suomen Keskusammattikoulu oli tuolloin sisäoppilaitos, joka tarjosi koulutuksen, asumisen ja ruokailut 24/7. Asuntolassa oli monenlaisia harrasteita, joihin osallistuimme kämppisteni kanssa alusta saakka innokkaasti.
Teatteriryhmään lähdin mukaan huonekaverini kanssa. Harrastimme yhdessä myös juoksemista, elokuvia – ja myös melko paljon poikien vahtimista. Ohjaajajanamme oli Jyväskylän kaupunginteatterin ohjaaja, jolla oli ilmiömäinen kyky saada koko porukka innostumaan teatterista. Meillä oli myös koko kouluajan maksuton kausilippu Jyväskylän kaupunginteatterin näytöksiin, ja niistä jäikin mieleen muutamia mieleenpainuvia näytöksiä; Till – veijarimusikaalin muistan edelleen. Jo ensimmäisellä kerralla harkoissa oli selvää, että harjoittelun tavoite on huhtikuiset SAKUn kisat keväällä, vuoden odotetuin tapahtuma. Oma roolini ”blondikana” ei ollut kummoinen, mutta taidettiin tulla sinä vuonna hopealle Mikkelissä.
Yrittäjälle koulutus on elintärkeää
Sittemmin ammattikoulutus ja Ylä-Savon ammattiopisto on tullut minulle tutuksi vuosien varrella monesta eri kulmasta. Mainostoimisto Advertiinan perustin vuonna 1996, 18 vuoden kirjapainotyön ja monien eri tutkintojen kautta. Ensimmäinen koulutukseni yrittäjänä YSAO:lla oli yrittäjän erikoisammattitutkinto.Nuo opit kulkevat edelleen mukanani jopa ihan päivittäisessä työssä.
Koulutuksia on sen jälkeen karttunut vuosittain ja säännöllisesti: kielikoulutusta, ammatin päivitystä, esiintymistä, YOM-koulutuksia jne… Viimeisimpänä pari viikkoa sitten oli Iisalmen Seudun Yrittäjänaisten, OP Pohjolan ja YSAO:n järjestämä liukkaan kelin ajokurssi – oli muuten tarpeellinen!
Yksinyrittäjälle jatkuva koulutus on elintärkeää sekä osaamisen että verkostoitumisen takia. Tärkeintä kuitenkin on pysyä innostuneena koko ajan. Erilaiset koulutukset antavat siihen hyvän mahdollisuuden.
Mahtavia kisoja Iisalmeen
Listattuani nyt kaikki YSAO:n kanssa jo toteutuneet ja tulevat projektit huomasinkin niitä olevan säännöllisesti ja monelta kantilta: markkinointimateriaalien alihankinnat, SAKUstars-jyrytys 2021, mentoripankissa mukana olo (vuosittain opiskelijoita), yrittäjäedustajana kolmikanta-arvioinneissa, omat koulutukset, vuonna 2011 perustetun toisen yritykseni Pihasuunnittelu Jardiinan kautta kausi-istutukset ja Hingunniemen uuden piha-alueen suunnittelu.
Lopuksi toivotan kotikaupunkiini Iisalmeen mahtavia SAKUstars-kisoja, suurta osallistujamäärää (etämahdollisuudet huomioon ottaen) ja ennen kaikkea nuorille monipuolista ja loistavaa tulevaisuutta!